Näkökulmia surun kohtaamiseen työnohjauksessa
Työnohjaajana olen ollut aika ajoin tilanteissa, joissa ohjattavani ovat olleet eri vaiheissa omaa surutyötään. Olen kohdannut tilanteita, joissa ohjattavan lähiomainen on kuollut tai muulla tavoin elämässä on tapahtunut surua aiheuttavia tapahtumia. Jokaisella työnohjaajalla tulisi olla surun kohtaamiseen ja käsittelyyn riittävät tiedolliset ja taidolliset valmiudet.
Työnohjaajan tulisi osata rauhassa kuunnella, jättää sopivasti aikaa ja tilaa surun käsittelylle myös työnohjauksessa. Surun kohtaaminen työnohjauksessa vaatii työnohjaajalta kuuntelemista ja herkkänä oloa, kykyä keskustelun mahdollistamiseen, tiedon jakamista, jaksamisen tukemista ja sopivalla tavalla myös eteenpäin suuntaamista.
Omalla kohdallani surun ja siihen liittyvän kriisin käsittely on aihe, jonka kanssa olen ollut tekemisissä useiden vuosien ajan päätyössäni, Lyömättömän Linjan miesasiakkaideni kanssa. Usealla miehellä on elämänhistoriassaan ollut suurta surua aiheuttaneita tapahtumia, jotka ovat jääneet kokonaan käsittelemättä. Tämä käsittelemätön/puhumaton suru on kahlinnut elämää useiden vuosien ajan. Tapahtumat ovat voineet liittyä erilaisiin kuolemiin, eroihin tai muihin menetyksiin. Luulen täten tietäväni jotain siitä, millainen mieltä parantava merkitys puhumisella ja itselle vaikeidenkin asioiden käsittelyllä voi olla.
Huomaan pohtivani (taas) työnohjauksen ja terapian eroa ja samankaltaisuutta. Tässä surun kohtaamisen kontekstissa en vetäisi tiukkaa rajaa sen suhteen. Työnohjauksessakin on oltava sopivasti aikaa ja tilaa myös mahdollisen surun käsittelylle, vaikka työnohjauksen keskiössä onkin aina työ ja sen monipuolinen tutkiminen. Surevan ihmisen surua ei saisi mielestäni koskaan ohittaa, ei edes työnohjauksessa.
Työnohjaan on kyettävä osoittamaan myötätuntoa ja mahdollistamaan surevalle sopivasti myös kokemuksen kuulluksi tulemisesta. Tarvittaessa työnohjaa voi kannustaa surevaa myös muualla tapahtuvaan asian käsittelyyn. Surutyö ja sen käsittely on erään ajattelun mukaan myös koko personallisuutta kehittävä prosessi, jonka tuloksena syntyy aina jotain uutta ja arvokasta. Itselleni tämä ajatus on kannustava ja toivoa luova.
Suru koskettaa jollakin herkällä tavalla meitä jokaista. Se asettaa myös meidät työnohjaajat pohtimaan toimintamme etiikkaa. Työnohjaajina meidän on aina punnittava toimintamme merkityksiä ja seurauksia. Oikealta tuntuvan toiminnan arvioimista helpottaa se, että olemme toiminnassamme mahdollisimman avoimia ja rehellisiä, aina asiakkaiden kokemaa ja palautetta kysyen.
Olemme työnohjaajina työssä ihmisten kanssa ja teemme työtämme ihminen ihmiselle -ajattelun mukaisesti. Saamme palkkion työnohjauksesta, kuten asiaan kuuluu, mutta suurin palkkio on yhteinen kohtaamisen kokemus, jonka ammattitaitoisella työnohjauksella voi aihealueesta riippumatta saavuttaa.
Kirjoittanut, Jari Hautamäki
