Esimies / johtamistyössä eteen tulee monenlaisia asioita ja tehtäviä. Useimmiten niiden hoitaminen tuottaa sinulle onnistumisen tunteita. Eteesi tulee kuitenkin aika ajoin asioita, joiden hoitaminen ei olekaan niin helppoa. Ne saavat sinut kokemaan tunteita, joita on vaikea jakaa muille yhteisön jäsenille.
Nykypäivän työarkeen ja muuhun elämään on viime aikoina mahtunut yhteiskunnallisesti monenlaisia näkökulmia. Korona on vienyt työtehtäviä ja siirtänyt niitä etäyhteyksiin. Elämässä on eletty karanteeniaikaa ja kontaktit ystäviin tai muihin meille tärkeisiin ihmisiin ovat jääneet rajoitusten vuoksi vähemmälle.
Työssäni kohtaan usein asiakkaita, jotka pohtivat keinoja arjessa itsensä rauhoittamiseen. Tarve tälle on korostunut, koska usein nykyajan työpäivissä vauhti kulkee toimesta toiseen, ilman päivän aikana tapahtuvia rauhoittavia hetkiä. Sama meno jatkuu usein vielä illalla ja nukkumaan mennessä ajatusten tulva valtaa mielen, eikä mieli anna rauhaa unen tavoittamiseen.
Kesäloman kynnyksellä huomaan pysähtyväni pohtimaan mielessäni mennyttä talvea ja kevättä. Eräs teema nousee vahvasti yhteiseksi nimittäjäksi menneisiin keskusteluihini niin johdon kuin työntekijöiden työnohjauksissa ja psykoterapiaankin liittyvissä keskusteluissa. Teema ei varmaankaan yllätä sinua, mutta kerronpa siitä ”ohjaten” hieman lisää.
Arjessa on usein jatkuva kiire. Työtehtävien paine on kova. Kiire jatkuu myös kotiin saavuttaessa. Kuljemme koko päivän autopilotilla eteenpäin. Mielessä painavat monet tekemättömät työt. Tuntuu siltä, ettei mistään tule enää mitään ja riittämättömyyden tunne valtaa mielen. Mitä voin tässä tilanteessa tehdä? Millä keinoilla saan tämän oravanpyörän pysähtymään?
Sain menneen vuoden lopulla mahdollisuuden osallistua maatilayrittäjille tarkoitettuun hyvinvointipäivään Lappajärven Kivitipussa. Luento-osuudessani käsittelin Kasvun ja uudistumisen näkökulmia maatilayrittäjän työhön aihetta kytkien.
Ota yhteyttä
Ota yhteyttä täyttämällä oheinen lomake
We use cookies on our website to give you the most relevant experience by remembering your preferences and repeat visits. By clicking “Accept”, you consent to the use of ALL the cookies.
This website uses cookies to improve your experience while you navigate through the website. Out of these cookies, the cookies that are categorized as necessary are stored on your browser as they are essential for the working of basic functionalities of the website. We also use third-party cookies that help us analyze and understand how you use this website. These cookies will be stored in your browser only with your consent. You also have the option to opt-out of these cookies. But opting out of some of these cookies may have an effect on your browsing experience.
Necessary cookies are absolutely essential for the website to function properly. This category only includes cookies that ensures basic functionalities and security features of the website. These cookies do not store any personal information.
Any cookies that may not be particularly necessary for the website to function and is used specifically to collect user personal data via analytics, ads, other embedded contents are termed as non-necessary cookies. It is mandatory to procure user consent prior to running these cookies on your website.