Päätin julkaista uudelleen työyhteisön välittämisen kulttuuria koskevan kirjoituksen, koska aihe on aina hyvin ajankohtainen. Kirjoitus perustuu työnohjauskokemuksiini ja haluan kannustaa sillä jokaista työssä olevaa pitämään huolta tästä tärkeästä aiheesta.
Keskustelimme erään työyhteisön kanssa siitä, miten työntekijät kokevat heidän työyhteisönsä kokonaistoimintaa. Työntekijät kertoivat tässä yhteydessä, että heillä on hyvä ja toimiva työyhteisö. Pyysin työntekijöitä nimeämään mistä kaikesta he puhuvat silloin, kun he puhuvat heidän hyvästä ja toimivasta työyhteisöstään? Hetken keskusteltuaan työntekijät nimesivät seuraavat asiat:
Meillä on avoin ja kannustava työilmapiiri
Onnistumiset työssä kannustavat meitä
Meillä on mahdollisuus nähdä ja kokea työn hyviä tuloksia
Palautekulttuuri on kunnossa, meillä saa sanoa ja kehua toisia
Esimieheltä ja työtovereilta saa arvostusta, niin henkistä kuin käytännön tukea
Meillä on huumoria ja hauskaa
Lopuksi työntekijät nimesivät vielä yhden, työpaikkansa tärkeimmän tekijän eli välittämisen kulttuurin. He kuvasivat sitä seuraavasti:
”meillä on semmoinen välittämisen kulttuuri ja siihen kuuluu sitä, että kysymme toisiltamme mitä sinulle kuuluu ja miten menee? Jokainen meistä huolehtii perustehtävästään, toinen toistaan tukien. Jaksamme innostua uusista asioista, pidämme työmme arvoa tärkeänä. Vapaalla ollessamme työasiat jäävät taakse, mutta lomalta on mukava palata työn pariin ja nähdä työkavereita.”
Henkilökohtaisesti pidän paljon tästä työntekijöiden esille tuomasta välittämisen kulttuurista, joka kuuluu elämäämme laajemminkin. Mielestäni välittäminen sanana kattaa kokonaisuudessaan kaikkea sitä hyvää työelämän arjessa, mitä hyvinvoivassa ja myönteisiä tuloksia tuottavassa työyhteisössä tarvitsemme. Välittäminen voi koostua pienistä osatekijöistä, kuten huomenta sanomisesta, kiittämisestä, auttamishalusta ja työkaverin kannustamisesta.
Laadukkaita tuloksia tuottavan työyhteisön perusta on, että jokainen sen jäsen viihtyy työssään. Jokainen meistä voi toiminnallaan edistää ja ylläpitää välittämisen kulttuuria työyhteisössään. Pidetään siis yhdessä huolta siitä!
Kirjoittanut,
Jari Hautamäki