Kohti Joulua ja vuotta 2026

Haluan nostaa tässä kirjoituksessani esille kaksi asiaa, jotka ovat työni kohtaamisissa olleet paljon esillä kuluneen vuoden aikana. Asiat, joiden merkitys on edelleen korostunut ja tulevat esille kaikissa työni kohderyhmissä. Asiat ovat pysähtyminen ja tunteet.

Pysähtyminen

Pysähtymiselle ei arjessa ole riittävästi aikaa. Usein olemme ajaneet itsemme myös sellaiseen tilaan, ettei pysähtyminen ole aina tuntunut mahdolliselta. On vain ollut pakko pärjätä ja mennä eteenpäin. Joskus sitten sille aika myös tulee, ja kun mieli ja keho sanovat näin.

Usein kuulen myös palautetta siitä, miten vaikeaa pysähtyminen aluksi on, kunnes sellaisen hetken saa itselleen aikaan, se tuntuu todella hyvältä. Näissä hetkissä ryhdymme kuulemaan itseämme ja myös muita mahdollisesti läsnä olevia. Pysähtymisen hetket tarjoavat tärkeää aikaa myös ajattelulle, jonka myötä monet myönteiset muutokset saavat alkunsa.

Tunteet

Pysähtymisen kautta saamme aikaa ajatuksille ja tunteillemme. Voimme pysähtyä turvallisesti tunteiden äärelle, tutustua ja nimetä. Tunnistaa myös niiden vaikutus mielessä ja kehossa. Voimme kertoa tilanteista, ajatuksista ja tunteista, joita siihen hetkeen liittyy. Usein myös pääsemme yhteiselle matkalle siitä, mistä kaikesta muusta aiemmin koetusta ne ovat peräisin. Työssäni kuulen myös tilannehavaintoja siitä, millä tavoin tunteet olisivatkaan saaneet esimerkiksi johtamistilanteessa toimimaan, jos niitä ei olisi käsitelty turvallisesti asiantuntijan tuella. Hyvä siis näin, tunteiden äärelle kannattaa pysähtyä.

Pysähtymiselle ja tunteille aikaa

Aika ajoin kuulen tarinoita myös lapsuuden opetetuista ”tunteettomista” malleista. Onneksi vanhoista malleista voi ja monet haluavatkin opetella ja päästä eroon. Eli pois tavoista, joilla siirtäisin tunteet syrjään ja vain menisin opittujeni selviytymiskäytäntöjen kautta elämää eteenpäin. Tunteet kun ovat siellä jossain ja ne eivät katoa mihinkään. Saatat joutua niiden äärelle, sitten kun sen aika on, mutta hyvä niin.

Vuoden kokemusten kautta haluan kannustaa meitä kaikki pysähtymään. Luomaan aikaa ja tilaa itsemme kanssa olemiseen. Pysähtyminen arjessa voi tapahtua monin eri tavoin. Taitoa voi harjoitella myös tarvittaessa alan asiantuntijan kanssa. Välillä kun se taito vaatii aikaa, sparrausta ja harjoittelua.

Lämmin kiitos vuoden 2025 asiakkaat, olette kohtaamisillamme ja kannustavilla tarinoillanne saaneet aikaan itselleni hurjan määrän merkityksellisiä kokemuksia.

Hyvää Joulua ja Onnea vuodelle 2026!

Pidetään pysähtyminen ja tunteet mielessämme 😊Jari