Matkalla…

Vuoden vaihteessa tarjoutui hyvä aika pysähtyä hetkeksi tähän hetkeen, katsoa hiukan menneeseen ja suunnata kohti tulevaa. Pysähtymishetkeni kautta ryhdyin pohtimaan sitä, miten asiani työmaailmassa ovat edenneet nykyiseen vaiheeseen ja mitkä kaikki asiat ovat syvällisemmin katsoen auttaneet minua ihmisenä ja erityisesti työssäni pääsemään kohtaan, jossa koen matkallani tällä hetkellä olevani.

Nuoruudesta käsin katsottuna minusta piti tulla ja tulikin hetkeksi maatilan isäntä. Tätä aikaa kesti vain muutaman vuoden, kunnes terveyssyistä jouduin tekemään alan vaihdon. Elämäntilanne siinä vaiheessa ei ollut nuorelle miehelle henkisesti helppo, mutta onneksi elämä vei eteenpäin ja kohti uusia mahdollisuuksia.

Opiskelut veivät Espooseen, harjoittelut ja opit sosiaalialan erilaisissa työkonteksteissa. Sydän syttyi työlle, jossa miehenä oleminen ja isyys veivät mennessään. Sain olla lyhyitä katkoksia lukuun ottamatta mukana työssä yli 20 vuotta, jossa käytännön asiakastyön ohella työ vaatii jatkuvaa kehittämistä ja erilaista vaikuttamistyötä erilaisissa työryhmissä ja verkostoissa.

Päätin työni Espoossa vuoden 2018 syyskuussa ja siitä lähtien olen ollut päätoiminen yrittäjä. Työt yrittäjyyden maailmassa ovat edenneet hyvin. Asiakastyössä on riittänyt tehtävää ja olen saanut tehdä työtäni yhdessä osaavien asiantuntijoiden kanssa.

Viime vuoden keväällä ryhdyin pohtimaan, mikä minussa oikein on, kun työssä asiat ovat hyvin, mutta koko ajan on halu edelleen vaikuttaa, kehittää, opiskella, kokeilla ja innostua aina (välillä itseäänkin jarruttaen) uusista asioista. Eikö kaikki se, mitä jo tähän mennessä olen saanut kokea, olisi riittävää? Ja enkö nyt voisi vain tehdä rauhassa asiakastyön tehtäviä, jotka ovat minulle tärkeitä.

Pohdin asiaa myös omassa työnohjauksessani ja ryhdyin sen myötä pohtimaan mitkä asiat minua oikeasti motivoivat niin työssä kuin elämässä muutenkin? Nyt alkaneen vuoden alun aikana olen saanut ajatustyölleni jo hieman lisävaloa ja ymmärrystä. Asiaa on selkeyttänyt Steven Reissin motivaatioteoria, johon olen nyt aloittamissani RMP -motivaatiovalmentaja -opinnoissani tutustunut. Olen jo nyt tietoisempi omasta suunnastani, asioista ja perustarpeista, jotka vaikuttavat työni ja erilaisten toimieni taustalla.

Matka jatkuu edelleen ja odotan innolla, mitä kaikkea uutta alkanut vuosi tuo tullessaan. Toivon, että saan edelleen toteuttaa työssäni asioita, jotka minua syvältä katsoen motivoivat. Olen kiitollinen, että saan tehdä, kehittää ja vaikuttaa yrityksessäni asiantuntevien osaajien kanssa. Tärkeitä ovat edelleen kohtaamisen hetket, joissa huomaan asiakkaani edenneen omalla matkallaan kohti sitä, mitkä asiat ovat hänelle itselleen motivoivia ja tärkeitä.

Millaiset asiat / perustarpeet motivoivat sinua työssäsi ja muussa elämässä ja tekevät sinun matkasi mielekkääksi?

Jari Hautamäki