Blogi

07.09.2020
Blogi
Esimies / johtamistyössä eteen tulee monenlaisia asioita ja tehtäviä. Useimmiten niiden hoitaminen tuottaa sinulle onnistumisen tunteita. Eteesi tulee kuitenkin aika ajoin asioita, joiden hoitaminen ei olekaan niin helppoa. Ne saavat sinut kokemaan tunteita, joita on vaikea jakaa muille yhteisön jäsenille.
08.06.2020
Blogi
Nykypäivän työarkeen ja muuhun elämään on viime aikoina mahtunut yhteiskunnallisesti monenlaisia näkökulmia. Korona on vienyt työtehtäviä ja siirtänyt niitä etäyhteyksiin. Elämässä on eletty karanteeniaikaa ja kontaktit ystäviin tai muihin meille tärkeisiin ihmisiin ovat jääneet rajoitusten vuoksi vähemmälle.
24.04.2020
Blogi
Viisi toimivaa keinoa, jolla voit ennaltaehkäistä piippuun ajautumista.
14.04.2020
Blogi
Viime päivät ovat nostaneet esille teeman, joka on kokemustiedossani ollut kyllä jo pidemmänkin aikaa. Teema koskettaa johtajan ja muiden esimiehenä toimivien ulkopuolisen avun ja tuen tarvetta, jonka tarve korostuu varmasti näin Korona-aikana. Johtajan tai esimiehen ei pitäisi jäädä asioidensa kanssa yksin ja hän tarvitsee tuekseen asiantuntevaa työnohjausta ja muuta tilanteeseen sopivaa tukea.
02.04.2020
Blogi
Mitkä perustarpeet motivoivat sinua syvällisemmin? Teetkö työtäsi statuksen vuoksi ja onko kunnia sinulle miten tärkeä motiivi? Onko järjestys sinulle esimerkiksi työpäivässäsi hyvin tärkeää vai otatko enemmän ja vapaammin vastaan sen, mitä päivä tuo tullessaan? Entä miten suuressa merkityksessä perheen hoivaaminen on sinulle vai haluatko olla enemmän riippumaton perheestä, etkä edes välttämättä halua lapsia?
07.01.2020
Blogi
Vuoden vaihteessa tarjoutui hyvä aika pysähtyä hetkeksi, katsoa hiukan menneeseen ja suunnata kohti tulevaa. Pysähtymishetkeni kautta ryhdyin pohtimaan sitä, miten asiani työmaailmassa ovat edenneet nykyiseen vaiheeseen ja mitkä kaikki asiat ovat syvällisemmin katsoen auttaneet minua ihmisenä ja työssäni pääsemään tähän kohtaan, jossa koen matkallani tällä hetkellä olevani.
03.10.2019
Blogi
Viime viikolla Seinäjoella järjestetty Hyvän johtamisen foorumi herätti hyvin ajatuksia johtamisen erilaisiin näkökulmiin. Tilaisuudessa käsiteltiin aiheena mm. konfliktien käsittelyä / selvittelyä johtamistyön näkökulmasta. Esille nousi myös tärkeäksi kokemani tarve johtajan itsereflektion mahdollistumiselle. Tästä käsin itselleni tuli tarve kirjoittaa muutama lause työnohjauksesta johtajan tukena, jonka kokemusteni kautta olen kokenut hyvin tärkeäksi.
02.09.2019
Blogi
Työssäni kohtaan usein asiakkaita, jotka pohtivat keinoja arjessa itsensä rauhoittamiseen. Tarve tälle on korostunut, koska usein nykyajan työpäivissä vauhti kulkee toimesta toiseen, ilman päivän aikana tapahtuvia rauhoittavia hetkiä. Sama meno jatkuu usein vielä illalla ja nukkumaan mennessä ajatusten tulva valtaa mielen, eikä mieli anna rauhaa unen tavoittamiseen.
17.06.2019
Blogi
Kesäloman kynnyksellä huomaan pysähtyväni pohtimaan mielessäni mennyttä talvea ja kevättä. Eräs teema nousee vahvasti yhteiseksi nimittäjäksi menneisiin keskusteluihini niin johdon kuin työntekijöiden työnohjauksissa ja psykoterapiaankin liittyvissä keskusteluissa. Teema ei varmaankaan yllätä sinua, mutta kerronpa siitä ”ohjaten” hieman lisää.
04.04.2019
Blogi
Työvuosieni aikana olen saanut tavata suuren joukon tunteistaan puhuvia miehiä. He ovat vakuuttaneet minut tunteista puhumisen tärkeydestä, joka koskettaa samaan tapaan sekä miehiä että naisia. Tiedän, että moni mies kipuilee edelleen tunteista puhumisen kanssa ja hakee itselleen suuntaa sille, mikä on tänä päivänä sallittavaa ja oikein.